sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Takaisin satamaan ja lupa-asiaa

Ikävä tuottaa lukijoille pettymys, mutta palasimme Puerto Williamsiin. Voitte arvata kuinka meitä itseämme harmittaa. Palaaminen johtui osaksi sääennusteessa näkyneestä tiukasta matalasta (joka nyt on kadonnut), osaksi lupapapereista.

Torstaina menimme laivaston satamatoimistoon hakemaan Etelämantereen purjehduslupaa (zarpe, despacho, autorization - luvalla on monta nimeä täällä päin maailmaa). Meiltä pyydettiin kansallinen Etelämannerlupa.  Ely-keskuksen suomenkielinen paperi herätti hyväntahoista ihmettelyä. Jokainen tuo laivastoon oman maansa omankielisen lupapaperin. Joillakin se on sivu, joillakin 30 sivua, meillä kuusi sivua. Virkailija yritti saada tuloksetta paperistamme selkoa, ja lopulta lupasin kääntää seuraavaksi päiväksi keskeiset kohdat. Numeroista he ymmärsivät kuitenkin sen verran, että lupa-aikamme päättyy tammikuun lopussa. Olemme itse sen määrittäneet kun kuvittelimme, että pääsemme tammikuun aikana etelään.

Ei auttanut muu kuin kirjoittaa Ely-keskukseen meili ja pyytää pidennystä aikaan. Suomessa oli jo yö. Seuraavana aamuna postissa odotti meili asiaa hoitaneelta virkamieheltä: hän oli kotona sairaana ja vain sattumalta katsonut työpostit. Saimme toisen henkilön nimen, johon ottaa yhteyttä. Kello oli Suomessa puoli neljä perjantai-iltapäivänä. Pyyntö lähti ja siihen tuli heti Ely-keskuksesta vastaus, että tekevät parhaansa. Emme silti uskoneet saavamme lupaa enää sinä päivänä ja lähdimme laivastoon hakemaan lähialueen purjehduslupaa. Ajattelimme palata Williamsiin seuraavalla viikolla, kun se matalakin olisi mennyt menojaan.

Katsoimme meilit vielä ennen lähtöä: ja siellähän se jo oli! Lapin Ely-keskuksen asiakirja, jossa Etelämannerlupamme aika oli  muutettu 15.3.2016 asti. Suurkiitokset virkamiehille, loistavaa palvelua. Hieman nolottaa epäluottamus, mutta täytyy huomauttaa, että sääfaktori painoi päätöksessä eniten.

Lähdimme tuttuun ja mukavaan Tres Maresin lahteen 11 merimailin päähän Puerto Willamsista. On vaikea kuvailla tunnetta, kun seuraavana aamuna katsoimme säätä, eikä matalasta ollut tietoakaan. Olisimme sittenkin voineet ottaa Etelämanner-luvan ja jatkaa lahdesta matkaa. Viikoksi suunniteltu oleilu Beaglen kanavan itäisissä lahdissa kutistui kahteen päivään.
Seuraavaksi haemme laivastolta Etelämanner-purjehdusluvan, mutta ensin on seurattava sään kehittymistä. Hieman ehkä odottelua lohduttaa se, että emme ole satamassa ainoita odottajia. Lisäksi kaksi isoa ammattivenettä joutui muuttamaan Antarktis-charterinsa lähialuepurjehdukseen.

Saksalainen perinnealus Dagmar Aaen tuli vastaan.

Samoin hollantilainen Europa

Europa oli matkalla Etelämantereelle.

1 kommentti:

  1. Failure is not an option (NASA). Vaikeudet ovat sitä varten että ne voitetaan :)

    VastaaPoista