Paso Shag, kaapelinmitan (180 m) levyinen kapeikko pullautti meidät viime tiistaina Magalhãesinsalmeen. Todellakin pullautti, sillä vuorovesi virtaa kapeikossa kovimmillaan kahdeksaa solmua. Olimme ajoittaneet läpimenon ohjeiden mukaan tasaveteen, mutta silti vesi kuohui ja kiehui ja vei Mantaa kymmentä solmua. Taakse jäi Canal Bárbara, joka on yksi kolmesta reitistä Magalhãesinsalmen ja Tulimaan välillä. Vuosi sitten menimme etelään pitkin Acwalisnan kanavaa. Kummatkin ovat periaatteessa ulkomaisilta huviveneiltä kiellettyjä reittejä, käytännössä niitä kuljetaan, sillä ne lyhentävät huomattavasti matkaa ja ovat suojaisempia kuin sallittu, iso Magdalenan kanava.
Mutta takaisin vielä Paso Shagiin. Kapeikon takaa avautuvalla vesialueella kävi kuhina: lintuja merileijonia ja ryhävalaita! Ryhävalaita oli useita, niiden puhallukset muodostivat soikeita vesipatsaita ilmaan ja selkäevät pysyttelivät pinnan tuntumassa. Ilmeisesti ne söivät virtaavassa vedessä. Ilma oli poikkeuksellisesti poutainen ja lämmin, peräti 15 astetta. Epätavallinen saapuminen Magalhãesinsalmeen, jossa sää on yleensä kurja.
Magalhãesinsalmi on 20 tuhatta vuotta sitten vallinneen jääkauden aikaansaannos, ensin kuiva laakso, kunnes moreenikannakset antoivat periksi merelle. Nyt se yhdistää Atlantin ja Tyynenmeren. Purjelaivoille reitti oli aikoinaan jopa vaikeampi kuin Kap Hornin kiertäminen. Nykyään laivat kulkevat täällä ja liikenne on ollut kohtalaisen vilkasta. Sen kuulee VHF:ssä, sillä laivojen on ilmoitettava saapumisensa Paso Tortuoson kapeikkoon.
Meillä on edessä vajaa sata merimailia V-muotoisen Magalhãesinsalmen länsiosaa: Paso Inglés, Paso Tortuoso, Paso Largo ja viimein Paso del Mar, joka avautuu Tyynelle valtamerelle. Siellä seisoo Evangelistan majakka uhmaten hirmuisia tuulilukemia ja aallonkorkeuksia. Sinne emme mene, vaan käännymme aikaisemmin koilliseen, kohti suojaisia kanavia ja Puerto Natalesia.
Purjehdusopas, "sininen kirja" aloittaa Magalhãesinsalmen länsiosan kuvauksen kertomalla, että sää on jatkuvasti huolestuttavan huono. "Vallitseva tuuli puhaltaa luoteesta keskimäärin 25-30 solmua, syvemmän matalapaineen aikana 40-50 solmua. Olosuhteita vaikeuttavat jyrkkä rannikko ja syvät laaksot, jotka kiihdyttävät tuulta aikaansaaden williwaweja, hirmupuuskia. Ne iskevät odottamattomista suunnista ja nostattavat vettä ilmaan sumuna ja vaahtona kuin savupatsaita. Puuskissa tuulennopeus voi nousta hetkellisesti 70 solmuun. Sade on jatkuvaa, myös lyhyiden korkeapaineiden aikana, jolloin sade tulee säännöllisinä kuuroina."
Valitettavasti kirja on oikeassa. Mutta onneksi kovatuulisten päivien väliin mahtuu aina muutama helppo päivä.
Vastatuulen lisäksi meillä on laskuvedellä vastavirta, sanoo opas, vaikka tähän mennessä se on ollut päinvastoin: veden laskiessa olemme saaneet myötäisen virran. Huomenna edessä on 12 merimailia pitkä Paso Tortuoso (esp. tortuosa on kiemura, vaikka sana tuo mieleen kidutuksen), jossa virta on kova ja pyörteinen.
Reitin varrella on noin 10-20 merimailin välein ankkurilahtia, joten suojaan pääsee mikäli eteneminen ei edisty. Olemme oppineet suosimaan kalastajien paikkoja, ne ovat yleensä suojaisimpia. Veneen kiinnittäminen ainoastaan vallitsevan tuulensuunnan mukaan ei riitä, sillä kukkulat ja kallioseinämät kanavoivat ja heijastavat puuskat iskemään yllättävistä suunnista, joskus jopa kaikista ilmansuunnista kuten Caleta Yaghanissa, jossa olimme yön Silvasta lähdettyämme. Vastakkaisista suunnista iskevät williwawit olivat niin nopeita, etteivät köydet ehtineet edes kiristyä, kun oli jo uusi puuska Mantan kimpussa. Katsoin ikkunasta paineaallon etenemistä veden pinnassa ja muutaman kerran tuuli löi korvat lukkoon. Silloin Manta oli hyvin kiinni, mutta oppi on kyllä tullut kantapään kautta, esimerkiksi heräämällä keskeillä yötä siihen, että tuulee kovaa yllättävästä suunnasta jonne ei ole kiinnitysköyttä.
Joshua Slocum purjehti Atlantilta Tyynellemerelle pitkin Magalhãesinsalmea. Kulku oli vaikeaa koneettomalla veneellä, ilman muita sääennusteita kuin taivaalla kiitävät pilvet ja ilmapuntari. Vuonna 1896 intiaanit asuttivat vielä näitä rantoja eivätkä pitäneet tunkeilijoista. Slocum joutui usein nuolisateeseen, mihin hän vastasi pyssyllään. Paso Tortuoson kohdalla voimakas virta oli pyyhkäistä Sprayn maihin. Puerto Angostossa, noin 40 merimailin päässä Tortuososta, Slocum odotti sopivaa säätä kuukauden! Hän lähti kuusi kertaa, mutta joutui aina palaamaan suojaan. Vasta seitsemännellä kerralla onnisti, mutta päästyään vihdoin avomerelle Evangelistan kohdalla, myrsky pyyhkäisi Sprayn pitkälle etelään. Kuin ihmeen kaupalla Slocum väisti Canal Cockburnin suulla olevat karikot ja pääsi takaisin kanavaverkostoon. Kaiken kamppailun ja odotuksen jälkeen hänellä oli edessään jo purjehtimansa parisataa merimailia ensin Cockburnia, Magdalenaa ja Magalhãesinsalmea. Joten mikäpä meillä on mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti