tiistai 24. toukokuuta 2016

Sinkit ja kuplat

Kun Manta viimeksi oli telakalla, pohjamaali oli täynnä kuplia, ja blogissa käytiin vilkas keskustelu niiden aiheuttajasta. Todennäköisin syy oli liiallinen sinkkien määrä ja poistimme osan jo kiinnitetyistä sinkeistä. Nyt kuplia ei ollut kuin muutama eli käytännössä ei ollenkaan, jos vertaa aiempaan rokkotautiin. Tosin Manta on ollut vedessä vain seitsemän kuukautta.

Nyt sai tussilla merkata muutamat kuplat. Vasemmalla jälkiä vanhasta rokosta.

Sinkkien aiheuttama kupliminen on kuitenkin loogista: iso määrä sinkkiä eli anodeja aiheuttaa liian suuren jännitteen ja tuottaa vetykaasua, johon runko eli katodi reagoi maalin kuplimisella tai irtoamisella. Lokakuun blogiteksti löytyy tästä.

Pohjamaali on hyvässä kunnossa, mutta paapurin puolella edellinen kerros sinistä antifoulingia kuultaa paikoin läpi. Maalatessa paapuuri oli varjon puoli, mikä ehkä selittää eron.

Eniten työtä teettää ankkuriboksin ruosteet. Hanski on pari päivää maannut pää luukussa ja hakkanut ruostetta. Irtoruosteen poiston jäkeen boksi saa oksaalihappokäsittelyn.

Moottorin "säilöminen" seitsemäksi kuukaudeksi on puolestaan vaatinut kekseliäisyyttä. Moottoriin syötettiin 2-tahtiöljyn ja dieselin sekoitusta, joka voitelee ruiskutuspumpun. Samaan aikaan imusarjaan sumutettiin moottoriöljyä ja jäähdytysveteen sekoitettiin glykolia.

Minun hommani ovat helpompia: kaikki veneeseen jäävät vaatteet ja tekstiilit pitää pestä, kuivata ja pakata ilmatiiviisti. Kaikki kaapit ja pinnat on pyyhittävä laimealla kloriitilla. Suurin ongelma sisätiloille on kosteuden aiheuttama homehtuminen. Ilma on kostea, vaikka ei ole satanut - ennen kuin tänään. Sama tuulen suhteen, tänään havahduimme outoon ääneen rikissä, tuulihan se siellä soitteli.






torstai 19. toukokuuta 2016

Koti parkkipaikalla

Vene on siitä hauska koti, että sen voi viedä erilaisiin paikkoihin. Olen kerran nukkunut yön Padasjoen Laivarannan parkkipaikalla ystäväni Päivin pikkupurressa trailerin päällä. Nyt nukumme reilut pari viikkoa Club Nauticon parkkipaikalla. Se ei ole ihan niin eksoottista, sillä metrin päässä aidan takana on telakka-alue muine veneineen.

Pari viikkoa kuivalla maalla on pitkä aika ilman sisävessaa, mutta olemme huojentuneita: Manta on paikoillaan ja me vapaat lähtemään. Täällä kun ei koskaan tiedä mitä sattuu. Kun lukkinosturi ei liikkunut moneen päivään, kuvittelin sen menneen rikki. Kapuan mielelläni tikkaita klubin vessaan, kun tiedän että Manta on kuivilla.

E niin kuin parkkipaikka. Nosto pukkeja vailla valmis.

Kaksi yötä avotilassamme nukkunut pikkukoira on  muutosta eniten ihmeissään. Se alkoi jo ottaa vahtikoiran elkeitä haukkumalla myöhäisiä ohikulkijoita. Koiralla on kaulassa lappu, joka kertoo sen olevan Lojan-nimisestä aluksesta, mutta se on lähtenyt ja laivakoira jäänyt. Tämä hauva on taas yksi, jonka voisi ilomielin adoptoida. Valmiiksi opetettu, fiksu ja kiltti. Ja pienempi kuin susikoira.
 
Aamuvarhaisella: olisi kiva tulla sisään tai ainakin saada aamiaista!
Aamukahviseuralainen.
Huomenna matkaamme bussilla Varasin kaupunkiin juhlistamaan syntymäpäivääni. Halpaa matkustustapaa tasapainotetaan valitsemalla hyvä hotelli, jossa on iso kylpyhuone ja napista huuhtoutuva vessa.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Club Náutico Reloncaví

Puerto Monttissa - tai noin 5 km länteen kaupungista - on kolme marinaa: Club Nautico, Marina Oxxean ja Marina Sur. Olemme ensin mainitussa, joka on edullisin ja jossa on mahdollisuus säilyttää vene kuivalla maalla. Oxxean oli aikoinaan matkaveneilijöiden suosiossa, nyt siellä on kourallinen veneitä ja loput kalastusaluksia. Sur puolestaan on kallis. Kaikki kolme marinaa ovat lähes täynnä, koska myrsky tuhosi osan pohjoisen venesatamista.

Marina Oxxean
Telakkapaikka oli mielessämme ykkössijalla, kun lähestyimme Monttia. Jos sitä ei saisi tai se olisi liian kallis, suunnittelimme jatkavamme Valdiviaan, joenvarren suojaiseen makeanveden marinaan. Tällä kertaa olemme Suomessa perästi seitsemän kuukautta ja tarvitsemme Mantalle parhaan mahdollisen paikan.

Club Náutico Reloncaví.
Vuorovesi on 4-7 metriä ja siksi laitureissa korkeat rakennelmat.
 Club Nauticon toimistossa meidät otti vastaan vain espanjaa puhuva tiukanoloinen rouva toimistonhoitaja. "Telakka on täynnä, ei yhtään paikkaa", oli avaus. Vedessä emme olisi saaneet paikkaa kuin lokakuuhun saakka, jolloin alkaa sesonki. Olimme pettyneitä ja aloin jo mielessäni valmistautua purjehtimaan eteenpäin, kun toimistoon laskeutui pelastava enkeli klubin kommodorin muodossa. Hän kirjaimellisesti laskeutui yläkerrasta, toimistostaan, kertoi nähneensä saapumisemme ja kuulleensa keskustelun. Pienen espanjaksi käydyn neuvonpidon jälkeen meillä oli paikka kuivalla maalla: parkkipaikalla. Tivasin varmuudeksi rouva toimistonjohtajalta, että tämä oli totta, ja aloimme käydä läpi hintoja.

Club Náuticon viihtyisä ympäristö. Vasemmalla sininen 35 tonnin lukkinosturi.
Osoittautui, että maapaikka oli hieman edullisempi (240 e/kk) kuin paikka vedessä (380 e/kk), mutta kun lisätään 75 e/kk pukeista sekä nosto ja lasku, päästään melkein samaan: maapaikka kaikkineen maksaa 375 e/kk eli 12,50 e/vrk. Olemme todella tyytyväisiä onnenkantamoiseen.

Pursiseurassa on noin 80 venettä, joista 30 ulkomaalaisia. Suurin osa matkapurjehtijoista on jo matkustanut, onhan täällä kalenterin mukaan alkutalvi, vaikka sää pysyttelee epätavallisena. On lämmintä ja tyyntä, mutta tälle alueelle tyypillinen kosteus ei ole poissa.  Klubin alue on siisti ja viihtyisä. Ravintola tarjoaa lounasta seitsemän euron hintaan, klubihuoneessa on takka ja muhkeat nojatuolit, jossa vietimme iltaa vielä paikalla olevien ranskalaisten ja saksalaisten kanssa. Ja mikä parasta: täällä on pesukone! Amerikkalaismallinen pikakone, joka jättää nukkaa ja pesuainetahroja vaatteisiin, mutta pesee lämpimällä vedellä. Saan helposti pestyä pyykkivuoren lisäksi fleecet, takit, peitot ja tyynyt.

Piti oikein ottaa kuva suihkusta, kun ei näin hienoa ole ennen ollut.
Lämminvesi oli poikki pari päivää, mutta nyt toimii taas.
Lähellä ei ole palveluja, vaan on matkattava bussilla Monttiin. Matka kestää ruuhkasta riippuen 20-40 minuuttia. Tie on liian kapea ja liikennöity pyöräilemiseen. Puerto Montt on epäviihtyisä, meluinen ja sekava, siellä ei huvita käydä kuin ostoksilla.

Puerto Monttin rantakadun rakastavaiset.

Kirkko keskellä katua.

Sivistyksen merkki?

Väriläiskä muuten ankeassa kaupungissa.

Laittomia myssykaupustelijoita. Tavarat säkkiin, kun poliisi on näkyvillä.
Kaikki myyjät olivat nuoria natiivipoikia.
Kalastajat lakkoilevat ja osoittavat mieltään edelleen. Vaikka keskus on Chiloén saarella, on liikenne lähes päivittäin poikki täälläkin ja lehtien mukaan myös Santiagossa ja Valdiviassa.  Muutama päivä sitten tiet Santiagon kentälle katkaistiin, eivätkä ihmiset päässeet lennoilleen. Keskeinen syy on voimakas tappavan myrkyllinen punaleväkukinto, "punainen vuorovesi", marea roja. Merivesi on neljä astetta normaalia lämpimämpää, mikä saattaa olla leväkukinnan leviämisen yksi syy, mutta ilmiö on useita vuosia vanha.  Kalastajilla on hyvin pienet kiintiöt ja eläminen on aiemminkin ollut tiukkaa, nyt perheen ruokapöytään ei voi tuoda edes simpukoita. Jotenkin soppaan liittyy myös se, että iso osa kassilohesta on kuollut ja rannikko täynnä tyhjiä kalankasvattamoja.


Lohikasvattamon toimisto. Näitä on satoja  pitkin rannikkoa. Suurin osa hylätty.
Mani saapui Biribillä Chiloésta Nauticoon, koska ei päässyt maanteitse autollaan. Hän lähti ystävänsä Aleksandran kanssa reissuun, mutta kävimme ennen sitä Etelä-Amerikan kolmanneksi suurimman järven, Llanquihuen rannalla Puerto Varasin pikkukaupungissa ja Frutillarin kylässä. Pto Varas on viehättävä turistipaikka mukavine kahviloineen ja kauniine taloineen. Frutillar muistutti Hankoa. Kummastakin on upea näkymä Osornon ja Calbucon tulivuorille. Calbuco purkautui vuosi sitten ja jännitimme, estääkö tuhkapilvi lentomme. Tänä vuonna jännitämme liikennettä. Onneksi lähtö on vasta kolmen viikon kuluttua.

Puerto Varas järven rannalla. Paljon hotelleja ja ravintoloita.

Frutillar on saksalaisten siirtolaisten perustama, nykyään kesäkylä.
Osorno.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Isla Aulin

Saavuimme tänään Puerto Monttiin. Matka (1400 mpk) Williamsista kesti 55 päivää. Poikkesimme herra Aulinin omalla saarella. Lisäsin muutamia kuvia Chiloé-päivitykseen.





lauantai 7. toukokuuta 2016

Isla de Chiloé

Chiloén vajaa 200 km pitkä saari on matalaa, kumpuilevaa maaseutumaastoa, täydellinen vastakohta idässä siintäville Andeille ja etelän vuonoerämaalle. Vaaleanruskea laidunmaa vuorottelee vihreän metsän kanssa, kylät ovat ryhmittyneet suojaisiin lahtiin. Rannoilla on lohi- ja simpukkaviljelmiä. Pääsaaren itäpuolella on paljon saaria, mm. Isla Aulin, mutta myös Caulin ja Maulin – mistä lienee nimet peräisin, ehkä intiaaneilta. Monet paikannimet ovat vaikeita, Chonchi, Quilen, Quinchao, Quehui.

Kun espanjalaiset saapuivat vuonna 1567, saarella asui maata viljeleviä Chonos ja Mapuche intiaaneja. Erinäisten vaiheiden jälkeen natiivit ja tulokkaat onnistuivat 1600-luvulla luomaan sopuisan elämäntavan ja tämä kulttuuriperintö tekee Chiloésta erityisen.
Itsenäistymisvaiheessa Chiloé oli yksi voimakkaimmista ja viimeisistä Espanjan kuningaskunnan tukijoista. Vasta kahdeksan vuotta virallisen itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1826, saaren rojalistit antautuivat.

Olimme viisi päivää poijussa Mani Suannon Biribi B:n vieressä. Mani purjehti Pertti Dunckerin kanssa Merivuokolla Argentiinasta Etelämantereelle ja sen jälkeen Chilen länsirannikolle. Täällä hän on edelleen, 25 vuoden jälkeen. Vuosiin mahtuu neljä Antarktiksen ja kaksi Etelä-Georgian purjehdusta, pari talvea Puerto Williamsissa, yksi Atlantin ylitys sekä lukematon määrä reissuja ja kokemuksia. Kaiken taustalla oli Sabine, jonka kanssa Mani jakoi veneen lähes 20 vuotta.


Saavuimme sopivasti viettämään Manin syntymäpäivää. Sen lisäksi kävimme autolla saaren pääkaupungissa Castrossa ja viehättävässä pikkukaupungissa nimeltä Dalcahue, jossa söimme tuoretta kummeliturskaa – ensimmäinen kunnon kala-ateria pitkään aikaan. Patikointireissu länsirannikolle peruuntui mielenosoitusten vuoksi. Kurjiin oloihin ja pieniin kiintiöihin kyllästyneet kalastajat ovat katkaisseet päätiet liikenteeltä. Se johti ensin polttoaineen hamstraamiseen ja pitkiin jonoihin, nyt koko saari tuntuu lamaantuneen. Kukaan ei liiku, osa kaupoista on kiinni. Mielenilmaus jatkuu edelleen.



Chiloé on tunnettu puukirkoistaan, joista 16 kuuluu Unescon kulttuuriperintölistaan. Kirkot ovat isoja, niissä on katettu terassisisäänkäynti ja kuusikulmainen kellotorni. Saarella on yhteensä noin 180 eri aikoina rakennettua kirkkoa ja kappelia. Jesuiitat toimivat täällä 1600-luvulla, fransiskaanit 1700-luvulla.

Kirkkojen ja useimpien talojen seinät on päällystetty paanuilla, mikä tekee saaren arkkitehtuurista omalaatuisen. Rakennustapa on peräisin sekä mapuche-intiaaneilta että saksalaisilta siirtolaisilta – yksi osoitus kahden erilaisen kulttuurin yhteiselosta. Piparkakkutalomaisuutta lisää mieltymys ulokkeisiin, erkkereihin ja mitä erilaisimpiin ikkunoihin. Jotkut talot ovat liian mielikuvituksellisia ollakseen kauniita, mutta mielenkiintoisempia kuin etelän aaltopeltitalot.

Kun Hanski ja Mani korjasivat naapurin generaattoria, minä kävelin läheiseen Rilánin kylään. Kapea hiekkatie mutkitteli kumpuilevan laidunmaan halki. Söin kypsiä karhunvadelmia ja hengitin kostean maan ja kasvien tuoksuja: setrejä, eukalyptuksia, havupuita, pyökkejä, bambuja, jopa palmuja. Keltalehtinen puu muistutti haapaa, pientareella kukki puna-apila. Talojen pihoilla omenat oli kerätty känkkyräisistä, jo lähes lehdettömistä puista, ja syksyn viimeiset ruusut ja hortensiat kukkivat. Jokaisen talon pihalla vahtikoira hoiti virkaansa haukumalla ohikävelijää, joku laiskasti, joku vielä nuoruuden innolla. Kirjavat kanat kuopsuttivat pihoilla, ankat tuijottivat, hanhet lakkasivat syömästä, mutta possut eivät välittäneet, vaan jatkoivat tonkimistaan. Ohitin laiduntavia lehmiä, lampaita ja mustavalkoisen vasikkalauman. Metsäisessä kaarteessa vastaan tuli kermanvalkoinen hevonen aitauksessaan. Virkistävä kokemus!

Rilanin kylä kirkon ympärillä.

Perjantaina poijun omistajan oli määrä tulla ja jatkoimme matkaa kohti Puerto Monttia, tosin pysähdymme vielä muutamassa paikassa, ehkä siellä Hanskin saarella.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Kuvia kanavien varrelta

Olemme Chiloén saarella ja tekstiä on tulossa pian. Käytän kuitenkin wifi-yhteyttä hyväksi ja laitan valokuvia matkan varrelta.

Yhtenä hetkenä lumisade...

....seuraavana paistetta. Caleta Moonlight Shadow Natalesin jälkeen.

Rahtialus tuli vastaan


Kun se oli ohittanut, keli oli muuttunut.

Laskettelulasit ja karvahattu ei ollut liioittelua pistävässä lumisateessa.
Mutta ruorin takana seisominen on poseeraus, oikeasti autopilotti hoitaa.

Viidakko

Simpukankerääjien hylätty maja kuorikeon päällä.