lauantai 25. helmikuuta 2017

Vakumoitu banaani

Hanski teki kokeen:

Ennen

Jälkeen.
MOT: banaania ei voi vakumoida.

Seitsemän vuotta sitten Puerto Monttiin purjehti brittiläinen Jeremy perheineen. He ihastuivat ja päättivät asettua tänne. Jeremy perusti ravintolan, jonka konsepti on yksinkertainen: tarjolla on kolmea tyyppiä naudanlihaa, yhtä lajia salaattia ja keitettyjä perunoita. Alkupalaksi pöytään tuodaan tikussa paistettua leipää ja voita. Leipä maistuu, sillä se on paistettu avotulella, kuten lihakin. Ennen grillausta tarjoilija kantaa pöydän viereen ison leikkuupölkyn ja metallitarjottimen kukkuroillaan lihaa. Jokainen valitsee mitä ja kuinka paljon haluaa. Olemme käyneet Coteléssa kolme kertaa: kaksi Manin kanssa ja viime keskiviikkona muutaman pursiseuran ulkomaalaisen purjehtijan kanssa.

Raakaa lihaa valittavana.

Valittu pihvi paistetaan avotulella (huuvan alla hehkuu).

Yksinkertaista ja maukasta.

Tänään lauantaina kävelimme keskustasta takaisin pursiseuralle ja matkalla löysimme pienen kalakioskin, josta myytiin kummeliturskaa (merluzaa). Tuore perattu ja fileoitu kala maksoi 500 pesoa eli 75 senttiä kilo! Sama hinta kuin bussimatka pursiseuralta keskustaan. Ostimme yhden peratun kalan, reilun aterian kahdelle, 1,30 euroa. Aina ei kannata ajaa bussilla.

Kalakipsasta ei tullut otettua kuvaa, mutta tältä näytti juuri ennen sitä.
Nyt vihdoin näyttää lähtökin lähestyvän. Tiistaina tulee tiukka matala kovine (15-20 m/s) pohjoistuulineen, mutta sen jälkeen aiomme lähteä. Maanantaina on hoidettava uloskirjautuminen viranomaisten kanssa. Joku on jo ehkä huomannut, että uusi blogikin on olemassa. Laitan siitä vielä tiedon tämän blogin viimeiseen päivitykseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti